Olo

Pienimmän kanssa kotona.
Molemmilla
vähän
puhti poissa.
Lista.
Se niistä
tekemättömistä
töistä.
Kasvaa joka päivä.
Mutta nyt
ei vaan jaksa.

Kirkasvalolamppukaan
ei tuo helpotusta.
Tämä olo
pitää vaan
levätä pois.
Ottaa rennosti.

Koukutella
jos jaksaa.
Köllötellä.
Jos ei.
Ehkä huomenna
jo.
Kirkkaampi.
Mieli.

Kuppikakkuja

Tulin tilanneeksi näitä
raidallisia
ja pilkullisia
kakkukuppeja
joskut ajat sitten.
Toiveissa oli
jotta jos joskus
vaikka
saisin leivottua
muffinsseja.
Tai jotain sinnepäin.

Mutta ei.
Ei tuo leipominen
ole minun
juttuni.
Käytin ne sitten
vähän eritavalla. 

Kuppikakuista
tulikin valosarja.
Oli hiukka tylsät.
Nuo pelkät
kirkkaat jouluvalot.
Mutta. Eipä ole enää.

Isompi pojista
varasi ne heti.
Lastenhuoneeseen.
Kun kuulemma
sopii niin hyvin
siihen Sirkukseen.

On tainnut
äitiinsä tulla.
Pieni sisustaja.

Ne tiskit

Tiskaaminen.
Se on varmaan
kotitöistä.
Se tuskaisin.

Olen haaveillut
tiskikoneesta
jo iät ja ajat,
mutta vanhaan
keittiöön
on vaikea.
Melkein mahdoton.
mahduttaa sitä.
Mitenkään järkevästi.

Odottelen siis
sitä Isoa
keittiöremppaa
ilman konetta.
Ehkäpä vuoden
päästä.
Jos hyvin käy.

Päätin kuitenkin.
Tehdä tiskinurkkauksesta
niin kivan kuin
mahdollista.

Mustat laatat
pelasti paljon.
(Thank Cod for dc-fix!)
Metallinen kuivausteline.
Vähän raitaa.
Keltaista.
Ja Viikset!

Jos sitä.
Huvittaisi tiskata.
Hiukka useammin. 

Lakua piparissa

Kaupassa
sattui silmään
laku-suklaa
piparitaikina.
Valmiina pötkönä.
Eikun leikkelemään
palasiksi
ja uuniin.
Pakkohan
sitä oli kokeilla.

Kyllä maistui.
Parempi jättää
taikinat kauppaan.
Jouluun asti.
Liian hyvää.
Ja helppoa.

Tuikkukippojen
puutteessa.
Tekaisin parista
lasipurkista
ja pitsistä
oikein mainiot
kynttiläkipot.

Pitäähän sitä
saada elävää tulta
keksien kaveriksi.

Kierroksella

Kierreltiin
viime viikonloppuna
kaupungilla.
Katseltiin.
Näyteikkunoita.
Jouluisia
ja värikkäitä. 

Jouluvaloja
ja pukkeja.
Jo melkein joka
kadulla.

Nautittiin
auringonsäteistä.
Paleltiin
kylmässä.
Ja fiilisteltiin
tätä kaupunkia.
Talvista.

Muistettiin
vihdoinkin
hankkia kotiin
se välttämätön.
Palovaroitin.

Onneksi
nyt näin
kynttiläsesongin
alla.
Sentään.

Löytyi muutama
joululahjakin.
Siskollekin.
sopiva.
Vaaleanpunainen.
kjihihi..

Liikaa raitaa

Eräänä iltana
tuttavamme tuli
kyläilemään.
Puolen tunnin jälkeen
oli sitä mieltä että meillä
on liikaa raitakuviota.
Silmissä vilkkuu.
Kuulemma.

Pöh. Sanon minä.
Ja mies sanoi myös.
Ja kantoi lisää
raitaa tupahan.
Muovon. 

Minun joululahjani.
Jo Hiukka etukäteen.
Kun ei toinen sitä
jaksanut piilotella.
Yli kuukautta. 

Oi raitaa.
Jalat kiittää. 
Ja minä myös.

Teemasta toimeen

Projekti lastenhuone
on saanut tuulta
purjeisiinsa.
Mielessä on kypsynyt
ajatus Sirkuksesta.
Raidoista.
Väripilkuista.
Iloisuudesta.

Sirkus 
tuntuu iskevän
myös
poikasiin.
Isompi harjottelee
taikatemppuja
ja aikoo olla
aikansa
Houdini.

Pienin taas
kipuilee
ja tasapainoilee
siihen malliin
että taitaa
herrassa olla 
trapetsitaiteilijan
vikaa.

Sirkus. Siis.
muuttaa
lastenhuoneeseen.
Tai ainakin
sirkusteema.
Aloitin ikkunasta.
Vinoraitaverho.
Kirpparilta.
Aivan kuin
kutsui.
Päästä sirkukseen.

Sirkusnorsukin
löytyi
samasta paikasta.
Sekin taitaa
saada uudet
vaatteet.
Ennen pitkää.

Valkenee

Olen suunnitellut.
Jo kauan
maalaavani
kaikki kodin sisäovet
ja karmit
valkoiseksi.

Ne kun ovat
sellaiset
kellertävän tammiset
ja tammiparketin kera
ne luovat
jotenkin tunkkaisen,
kellertävän
valon.

Mutta.
Se aloittaminen.
Sehän on
NIIN vaikeaa.

Sunnuntaina otin
itseäni niskasta
kiinni ja teippasin
kaikki karmien
ympärykset,
suojasin lattian
ja kaivoin pohjamaalin
esiin.

Useamman tunnin jälkeen.
Oli Muutama oven
ja karmin kellerrys
piilossa.
Mietin maalihuuruissani,
jotta kaikkeen sitä ryhtyykin.

Mutta.
Aamulla.
Kun valo alkoi tulvia
sisään lumen kirkkaana,
oli mieli jo toinen.

Vaikka osa ovista
onkin vielä vain
harmahtavan pohjamaalin
peitossa,
on muutos
melkoinen.

Ihan kuin eteinen olisi
suurentunut neliön verran.
Valo kirkastunut.
Lattiakin näyttää
ihan siedettävältä.
Kun ylimääräinen
keltaisuus on
poissa.

Illalla saa taas
suti kyytiä.
Ja valkenee.
Valkenee.

Ehdottomasti
muutaman maalinhuuruisen
krapulan arvoista.

Piparintuoksua ja tunnelmavaloja

 

Viikonloppuna
on vietetty aikaa
lähinnä keittiössä.

On tehty pipareita.
Muumeja.
Ja pikku-Myitä.
Muutama kettu
ja karhukin
pääsi pellille. 

Laatikosta löytyi
viimevuotiset
jouluvalot.
Ne päätyivät
kurkkupurkkiin
antamaan valoa
keittiön nurkkaan.
Näkee keitellä
kahvit.
Tunnelmavalossa.

Tahtoisin ripotella
kynttilöitä
ympäri kotia.
Tuomaan tunnelmaa.
Mutta.
Liikaa pikkusormia.
Kipuilevia.
Uteliaita.
Ehkä ensi vuonna. 

Mutta pian
valkenee muuallakin
asunnossa.
Jos ei valoa.
Niin sitten
valkoista.

Ja paljon.

Varma merkki

Mistä tietää,
että joulu lähestyy?
Mandariinilaatikot
ilmestyvät kauppoihin.
Ainakin täällä
Islannissa.

Ajeltiin
pienimmän kanssa
heti aamusta
kaupoille.
Ensi lumi oli
satanut yöllä.
Joka asemalta
rillutteli joululaulut.
Laitoin radion kiinni.

Vaikka joulumieli
hiipiikin jo
tänne meille,
aion pysytellä
kaukana joululauluista.
Ihan vaan siksi,
että sitten jouluna.
Niistä nauttii.
Sen parisen viikkoa. 

Mutta mandariinit
lähti mukaan.
Laatikkokaupalla.
Tätä joulun merkkiä
en pistä pahakseni.

Nappasin vielä
mantelipussinkin
mukaan.
Jos vaikka glögiä
maistaisi.
Ihan näin ensilumen
ja pakkasilmojenkin
vuoksi. 
Jo heti illalla.

Pikkuasiat ne pikkuasiat

Minä pidän järjestyksestä.
Siitä, että on avaraa ja
selkeää.
Ettei tarvitse raivata tilaa
joka kerta kun 
haluaa tehdä jotain
pöydän ääressä. 

Tai ettei tarvitse
varoa askeliaan,
kun lattia on miinoitettu legoilla
tai muilla ihanan terävillä
pienillä tavaroilla.

Tämähän on tietysti
pelkkää toiveajattelua
kodissa, jossa asustaa
kaksi pientä sotkijaa
ja yksi iso, joka unohtelee
tavaroitaan minne sattuu.

Keskityn siis
muihin asioihin.
Yksityiskohtiin.
Pieniin juttuihin,
asioihin,
jotka piristää
kun ympärillä velloo
kaaos.

Kuten ovikellon
uuteen raidalliseen
lookkiin.
Se kun sijaitsee
melkein keskellä
seinää.
Ettei sitä voi
edes piilottaa.
Tai häivyttää.

Se sattuu silmään.
Aina.
Kun ohi kävelee. 

Onneksi.
Raidat pelastaa
tilanteen.
Aina.

Yksi vuodessa

Ensimmäisenä jouluna
yhdessä miehen kanssa
hankimme pienen kuusen
ja siihen yhden koristeen.

Pieni lasinen sydän.
Ja ympärille suklaisia palloja.
Käteviä koristeita.
Voi syödä pois.
Joulun jälkeen.

Teimme tästä perinteen.
Ja nykyään hankimme
joka joulu kuuseen
yhden uuden koristeen.

Jokin kaunis.
Laadukas.
Mikä kestää
vielä lastenlastenkin.
Ihailla.

Lasinen. Kankainen.
Virkattu. Tai vaikka puinen.
Niinkuin tänä vuonna.
Koivuinen kristalli.
Valonan. 

Ehkä eniten tykkään
katsella sen varjoa
kun se heiluu
ilmavirran mukana.
Siinä on jotain
hypnoottista.
Kauniin yksinkertaista.

Melkein.
Tekisi mieli hankkia toinen
sen kaveriksi.
Mutta.
Yksi vuodessa.
Vain yksi.

Tuulee

Tämä päivä.
Korttina.

Jospa muistaisi

Eilen juhlittiin isiä.
Tämä kiireinen äiti
muisti vasta aamulla
mikä päivä oli.

Onneksi oli leivottu
pipareita.
Ja koristeltukin.
Jotta oli jotain
mitä aamukahvin kylkeen
laittaa.

Isompi piirsi kuvan.
Meistä.
Kaikista.
Ja kantoi tarjottimen
onnellisena
sänkyyn.

Jospa sitä
lahjan sijaan.
Vuoden jokaisena
päivänä.
Jaksaisi muistaa.
Arvostaa.
Ja kertoa.
Varsinkin kertoa.
Miten tärkeä se
toisen vanhemmuus.
Minulle on.
Ja pojille.

Kultaakin.
Kalliimpi.

Puuroa odotellessa

Aamulla koukuttelin
trikookuteista
jo kauan sitten
tekeillä olleen korin
valmiiksi.

Isolla koukulla.
Valmistui siinä
puuroa odotellessa.
On se vaan aika pieni.
Koriksi.
Mietin.
Pitänee keksiä
toinen käyttötarkoitus.

Ja sitten välähti.
Kamerani. Aarteeni.
On odotellut kotia.
Jo kuukausikaupalla.
Sen väliaikaismajoitus
vauvan villasukassa.
Ei ole mikään ideaali.
Varsinkin.
Kun pienin tarvitsee
jo sukkiaan.
Niitä villaisia.

Eikun.
Nappi kylkeen.
Ja kamera sisään.
Sopii. Kuin valettu. 

Puurokin maistui.
Paremmalta kuin
aikoihin.

Sopivasti piilossa

Modeemeja, johtoja
ulkoisia muisteja.
Digibokseja ja
kaiken maailman härveleitä.
Joita ilman.
Ei vaan voi olla.

Mutta niin rumia.
Olen miettinyt ja
kehitellyt ratkaisuja
saada niitä sopimaan sisustukseen.
Minua kun, katsos,
sattuu häiritsemään.
Juuri tuollaiset.
Pikkujutut.
Minnekään sopimattomat.

Piilotin sitten modeemin
Marilynin hellään huomaan.
Sieltä se kurkkii
sopivan huomaamattomasti.
Laatikon takaa.

Sopivasti esillä,
että toimii.
Mutta piilossa katseilta.
Ja pieniltä uteliailta sormilta.
Just hyvä.
Tämän nipottajan.
Makuun.

Virkkaa viiksitonttunen

 
Pistimpä kirjoittaen
ohjeen tapaista
Viiksitontun
koukutteluun.

Eikun koukuttelemaan
pukinkonttiin
tai kotohyllylle.
Yksi viiksekäs
suippohattu.
Tai vaikkapa
kaksi.

Aamun harvinainen hiljaisuus

Ulkona on
pilkkopimeää.
Ja märkää.
Heräsin ennen
kellonsoittoa.
harvinaisen pitkien
yöunien jälkeen.

Aamu alkaa kahvilla.
Joka päivä.
Ja vitamiineilla.
Että jaksaa.

Aamupala vaihtelee.
Tunnelman mukaan.
Tämän sateisen viikon
aloittaa
mysli, jugurtti ja agave siirappi.
Nam. Ei pahempi alku
päivälle. 

Pojat nukkuu.
Vielä.
Ihana hiljaisuus
ja rauha
aloittaa viikon.

Kumpa aamut aina.
Näin virkistäviä.

Pussin täytettä

Työhuoneen raitapussi.
On saanut jo hiukka täytettä.
Sinne kerätään.
Niitä pukin viemisiä.
Ja miksei tuomisiakin.
Mutta sitähän ei pienille kerrota.
Hys hys.

Neljävuotias luovutti nallen
kassin kyytiin.
Ihan vaan paketteja
vahtimaan. 
Suuri on pienen
odotus.
Ja jännitys.
Loppuvuoden juhlaan.

Koukut on kilkattaneet
täytettä pussin pohjalle.
Taitaa tulla lankainen joulu.
Meidän lähipiirille.
Sainpa hiukka ohjettakin
väsättyä.
Kohtapuoleen voi sielläkin päässä
koukut kilkata.
Tonttujen tahtiin.

Mutta ensin.
Sunnuntaita.
Sunnuntaita.

Terapiaa

Syysmyrsky riehuu.
Ulkona.
Ikkunat helkkää.
ja tuuli ulvoo.

Valvoin varmaan puolet yöstä
kuunnellen tuulta.
Olin varma,
että pojat heräävät
siihen meteliin.
Mutta ei.
Nukkuivat makeasti.
Aamuun asti.

Hoidan väsymystä.
Jo neljännellä
kahvikupillisella.
Ja koukuttelen
silmät ristissä
kolmatta tonttua.
Raidallista.

Näitä on jotenkin
terapeuttista koukutella.
Ei vaadi suuremmin
miettimistä.
Voi vaan uppoutua
hetkeen.
Ajatella.
Tai olla ajattelematta.
Ja tulee valmista
yhdessä illassa.

Jouluun mennessä
ehtii syntyä
jo aika lauma.
Ehkä löytävät
tiensä paketteihin
tai valtaavat vain
olohuoneen.

Terapiatontut.
Nostavat hymyn suupieliin.
Väsyneimpiinkin.

Kirje joulupukille

Isompi on nyt
tosissaan.
Joulu tulee. Pian.
Ja se pukki.
Ei vielä tiedä.
MITÄ tuoda mukanaan.

Päätti sitten.
Piirtää.
Kun ei vielä kirjoittaa osaa.
Kirjeen.
Joulupukille.

Tahtoo.
Pikkulegoja.
Palomiesauton.
Huom! Koukulla.
Millä saa nostettua.
Sen veneen sieltä.
Vedestä.
Ja ukkoja kans.
Niitä millä ne.
Kypärät.

Nih.