26. tammikuuta 2015

Hirviöitä

 
Viime viikolla esikoinen
täytti hurjat seitsemän vuotta.
Ihan käsittämätöntä
minne nämä vuodet katoaa.

Ekaluokkalaisella
oli ensimmäistä kertaa
kaverisynttärit ja meille
tulikin juhlimaan
pojan koko luokka.

21 mukulaa.
Kyllä oli menoa ja meininkiä.

Vietettiin hirviöteemaisia
synttäreitä ja poikanen
askarteli itse hienot hirviökortit.

Kakun tilasin läheisestä leipomosta,
joka tekikin ihan mahtavan
hirviökakun poikasen ohjeiden mukaan.
Vesimelonimonsteri onkin tuttu
jo edellisistä juhlista.

Tein ohjelmanumeroksi kankaisen hirviön,
jonka suusta piti tunnistella erilaisia
tavaroita ja arvata mitä ne ovat.
Palkkioksi tuli pieni yllätyspussi.

Parin tunnin hulinan jälkeen
parikymmentä lasta lähti
tyytyväisinä koteihinsa.
Ja me huokaisimme helpotuksesta.

Onneksi seuraavat luokkasynttärit
ovat vasta.
Vuoden päästä. 

7. tammikuuta 2015

Kovaääninen kaunokainen


Eräänä päivänä  tulin töistä kotiin
ja löysin lipaston päältä
vanhan puisen vedettävän kellon.

Tämä kello on ollut alunperin
miehen isovanhempien kotona
ja sieltä päätynyt anoppilaan.
Nyt se tikittää meidän olohuoneessa.

Pojat ihastuivat siihen heti
koska sen takapuolella on
luukku, mistä näkee
koko kellokoneiston.
Siellä pidetään myös avainta
jolla kello vedetään.

Ja sehän piti sitten vetää täyteen
virtaansa heti kotiin saapuessa.

Mahtava vehje.
Ja niin kauniskin.
Siroilla jaloilla ja
raidallisella puunkuviolla. 

Hetken aikaa kelloa ihailtuamme
jätimme sen tikittämään paikalleen.
Ja pian huomasimme
kuinka kovaäänisesti se
tikittääkään.

Puolen tunnin välein
se lyö kimeästi joko kerran
tai kellon osoittaman määrän.

Tikitys kuuluu musiikin
ja keskustelun ylitse.
Se pitää minut hereillä yöllä.
Sain hiljennettyä lyönnit siedettäviksi
laittamalla kankaanpalan vaientamaan
ääntä.

Mutta tuota tikitystä.
Ei lopeta.
Millään.

Nyt odotamme mielenkiinnolla
miten kauan veto kestää tuossa
vanhassa koneistossa.
Vai pitääkö minun keksiä sillekin
jokin hiljennyskeino.

Minusta tuntuu
että tämä kaunokainen
saa viettää hiljaista elämää
meidän luonamme
pysähdyksissä.
Loppuelämänsä.

Vaikka.
Kyllä se on kaunis.

3. tammikuuta 2015

Ihanuuksia


Sain ihanalta Nanalta
joulupostia.
Kortteja ja ihan maailman
suloisimmat eläinprintit.

Nehän ovat aivan
kuin meidän pojat.
Vanhempi pojista
on kuin herttaisesti hymyilevä
nallekarhu.
Herkkä ja avoin.
Hiukan ujo.

Pienempi pojista
on taas vähän
terävähampaisempi.
Noin niinkuin
vertauskuvallisesti.
Osaa pitää puolensa
ja räiskähdelläkin.
Niin erilaiset.
Nämä poikaset.

Nämä ihanuudet pääsevat poikien
huoneeseen paraatipaikalle.

Kun aikanani löysin
Nanaisen ja kaikki hänen
kuvansa,
haaveilin päällystäväni niillä
kokonaisen huoneen.

Ilokseni huomaan,
että tämä tavoite
alkaa olla
aika hyvällä mallilla.

Nana <3

2. tammikuuta 2015

Uusi vuosi

 

Niin se alkoi.
Tämä vuosi.
Hurjien ilotulitusten
saattamana.
Niin kuin aina ennenkin.
Täällä Jääsaarella.

Täältä ja täältä voi kurkkia
hiukkasen miten
täällä meillä päin
vuodenvaihdetta juhlitaan.

Meillä pojat oli ensimmäistä
kertaa hereillä puolenyön aikaan.
Yleensä uni voittaa jo
kymmenen maissa. 
Rakettien paukkeessakin.

Pienin karkasi sisälle
amman ja afin
(isovanhempiensa)
hoiviin.
Koska meteli.
Oli uskomaton.

Isompaa jännitti
aivan mahdottomasti.
Mutta pakko oli
nähdä kaikki.

Korvissa soi.
Vieläkin.