31. toukokuuta 2012
Kaunista
Kööri pakkasi auton täyteen ja matkasi melkein 2000km viikossa.
Nähtiin putouksia. Kuumia lähteitä. Jäätiköitä. Laavaa. Ja lisää laavaa.
Mustaa ja valkoista. Ja vihreää. Hohtavaa vihreää.
Nauratti. Mikä oikeasti kosketti.
Oltiin jo melkein kotona. Kun suuret sähköpylväät nousivat edessä ylväinä.
Keskellä ei mitään. Vain rivi torneja katosi kauas sumuun.
Tuijotin niitä haltioituneena.
Monet valittavat. Kuinka ne pilaavat näkymät.
Katoaa paljas luonto. Maisema. Ihmisen alle.
Minä näin siinä kauneutta.
Ihminen ja luonto.
Geometriset hallitut muodot ja luonnon röpöläisyys.
Kurinalaisuus. Ja vapaus.
Yhdessä.
Siitä ajatuksesta. Tunnistin itseni.
20. toukokuuta 2012
Kaupunki
Tämä kaupunki on kaunis.
Sellainen rosoinen ja karu. Betonia ja kiveä.
Ja väriläiskiä. Keltaisia. Punaisia. Neonvärisiä.
Taloja. Kattoja. Graffiteja.
Uusi konserttitalo on samanlainen.
Tummaa kiveä. Lasia.
Geometrisiä muotoja.
Ja keltaista.
Olin aika myyty.
18. toukokuuta 2012
Ne napit, ne napit
Napit on kuin karkkeja. Niitä on vain pakko saada.
Värikkäitä, herkullisia.
Pilkullisia, raidallisia.
Suurinta osaa niistä ei tarvitse mihinkään.
Mutta silti ne tulee pussissa kotiin.
Kun ei niitä raatsi kauppaankaan jättää.
Onkohan olemassa joku virallinen termi.
Meille. Nappihulluille.
Meitä on nimittäin. Muitakin.
Itsekin tunnen muutamia.
Vähän niinkuin nolosti myöntää.
Juu. On niitä nappeja.
Muutama tuhat kertynyt.
17. toukokuuta 2012
Kasvoja
Tykkään kaikista eniten kuvata ihmisiä.
Kasvoja. Ilmeitä. Silmiä.
Ja jos ei ihmisiä. Niin yksityiskohtia.
En tiedä. Olenko se vain minä.
Mutta kasvoja. Löytyy joka paikasta.
Esineistä. Luonnosta. Rakennuksista.
Niitä ei voi olla näkemättä.
Toiset vakavia.
Toiset nauravia.
Yllättyneitä. Tylsistyneitä.
Mököttäviä.
Pitää vain. Katsoa.
16. toukokuuta 2012
Piristävää
On tainnut poikanen tulla äitiinsä.
Ihmettelin. Kun äsken ihan väsynyt pieni mies piristyi yhtäkkiä.
Ja juuri ennen päiväunia.
Löysin sitten.
Aamukahvimukini. Tyhjä siis.
Piilotettu hyllyn taakse.
Ja reunat nuoltu puhtaiksi.
Että Lattea teki sitten herran mieli.
Äitin poika.
Huomenna. Jo yhdeksän kuunkiertoa vanha.
14. toukokuuta 2012
Nimiä
Pienimmällä on hassu tapa murista. Se konttaa ympäri taloa ja murisee mennessään.
Joskus se murisee muille lapsille. Varsinkin saman ikäisille tai pienemmille.
Ihan kuin reviirin merkiksi.
Se on meidän susihukkanen.
Nimettykin sudeksi.
Se nimi tuli meille ihan viime tipassa.
Ja heti tuntui oikealta.
Esikoinen oli nimetty jo ennen kuin oli olemassakaan.
Ja silti. On kuin tehty kantamaan nimeään.
Onnellinen. Yli kaiken.
Nimi on jännä juttu.
Miten se antaakaan ihmisestä kuvan vaikka kukaan ei itse nimeänsä valitsekaan.
Toiset nimet ylväitä. Toiset söpöjä. Toiset vanhoillisia. Kauniita.
Mikä vastuu onkaan. Valita lapselleen nimi.
Varsinkin kun eletään kahden kulttuurin välillä.
Kun toisen kielen nimet on mahdottomia lausua.
Ja toiset tarkoittavat ties mitä.
Pitää miettiä kaikki nimen merkitykset. Lausumistavat.
Ja vielä löytää joku mikä tuntuu oikealta.
Sitten kun on vielä nämä sukunimet. Tai niiden puute.
Pojilla on patronyymit, näin islantilaiseen tapaan.
Suomessa ihmettelevät. Kun lapsilla eri sukunimi.
Kuin meillä vanhemmilla.
Olisihan sitä voinut lisätä. Vielä minunkin sukunimeni.
Sinne johonkin väliin.
Mutta voi sitä raukkaa. Joka yrittäisi sellaista letkaa tavata.
Ei helppo kirjoittaa. Tai lausua. Kummassakaan maassa.
Olisihan se mukava. Että lapsi oppii koko nimensä.
Ennen teini-ikää.
8. toukokuuta 2012
Spotti
Löysin aikoinaan kirpparilta punaisen metallilampun. Ihanan pyöreän. Magneettijalalla, että voi kääntää miten haluaa. Se oli seinällä jonkin aikaa. Sitten muutossa se katosi jonnekin varaston perille.
Nyt se löysi taas tiensä minun käsiini.
Voih. Kyllä se onkin hieno.
Ja niin passeli olohuoneeseen.
Ja parasta vielä. Mies löysi vaarinsa varastosta toisen samanlaisen.
Kirkkaankeltaisen.
Se toimittaa nyt poikasen huoneessa yölampun virkaa.
Taidanpa etsiä lapsoselle uuden yölampun.
Tuon nämä kaksi yhteen.
Jos vaikka laittaisi seinälle. Siihen mustalle.
Keltaista ja punaista.
7. toukokuuta 2012
Soppi
Olemme nukkuneet työhuoneessa siitä asti kun isompi pienistä sai oman huoneen. Tai siis.
Työhuone on muuttanut makuuhuoneeseen.
Ei siellä paljoa töitä tehdä.
Pinnasänky on ompelukoneen vieressä. Ja parisänky vie kaiken lattiatilan.
Ja kello kahdeksan tulee pimeys.
Että herra koisii.
Pitää siis muuttaa.
Jos ei muuta niin järjestystä.
Tehtiin sitten vaatehuoneesta meille makkari.
Oma pieni nukkumasoppi.
Sinne mahtuu parisängyn patja. Ja pinnasänky.
Aion maalata takaseinän tummanharmaalla. Ja muut valkoisella.
Laitetaan pienet yövalot. Ja Z:t seinälle unia tuomaan.
Mallasin vähän olkkarissa.
Toimii.
Kyllä nukuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)