Puuroa odotellessa

Aamulla koukuttelin
trikookuteista
jo kauan sitten
tekeillä olleen korin
valmiiksi.

Isolla koukulla.
Valmistui siinä
puuroa odotellessa.
On se vaan aika pieni.
Koriksi.
Mietin.
Pitänee keksiä
toinen käyttötarkoitus.

Ja sitten välähti.
Kamerani. Aarteeni.
On odotellut kotia.
Jo kuukausikaupalla.
Sen väliaikaismajoitus
vauvan villasukassa.
Ei ole mikään ideaali.
Varsinkin.
Kun pienin tarvitsee
jo sukkiaan.
Niitä villaisia.

Eikun.
Nappi kylkeen.
Ja kamera sisään.
Sopii. Kuin valettu. 

Puurokin maistui.
Paremmalta kuin
aikoihin.

Sopivasti piilossa

Modeemeja, johtoja
ulkoisia muisteja.
Digibokseja ja
kaiken maailman härveleitä.
Joita ilman.
Ei vaan voi olla.

Mutta niin rumia.
Olen miettinyt ja
kehitellyt ratkaisuja
saada niitä sopimaan sisustukseen.
Minua kun, katsos,
sattuu häiritsemään.
Juuri tuollaiset.
Pikkujutut.
Minnekään sopimattomat.

Piilotin sitten modeemin
Marilynin hellään huomaan.
Sieltä se kurkkii
sopivan huomaamattomasti.
Laatikon takaa.

Sopivasti esillä,
että toimii.
Mutta piilossa katseilta.
Ja pieniltä uteliailta sormilta.
Just hyvä.
Tämän nipottajan.
Makuun.

Virkkaa viiksitonttunen

 
Pistimpä kirjoittaen
ohjeen tapaista
Viiksitontun
koukutteluun.

Eikun koukuttelemaan
pukinkonttiin
tai kotohyllylle.
Yksi viiksekäs
suippohattu.
Tai vaikkapa
kaksi.

Aamun harvinainen hiljaisuus

Ulkona on
pilkkopimeää.
Ja märkää.
Heräsin ennen
kellonsoittoa.
harvinaisen pitkien
yöunien jälkeen.

Aamu alkaa kahvilla.
Joka päivä.
Ja vitamiineilla.
Että jaksaa.

Aamupala vaihtelee.
Tunnelman mukaan.
Tämän sateisen viikon
aloittaa
mysli, jugurtti ja agave siirappi.
Nam. Ei pahempi alku
päivälle. 

Pojat nukkuu.
Vielä.
Ihana hiljaisuus
ja rauha
aloittaa viikon.

Kumpa aamut aina.
Näin virkistäviä.

Pussin täytettä

Työhuoneen raitapussi.
On saanut jo hiukka täytettä.
Sinne kerätään.
Niitä pukin viemisiä.
Ja miksei tuomisiakin.
Mutta sitähän ei pienille kerrota.
Hys hys.

Neljävuotias luovutti nallen
kassin kyytiin.
Ihan vaan paketteja
vahtimaan. 
Suuri on pienen
odotus.
Ja jännitys.
Loppuvuoden juhlaan.

Koukut on kilkattaneet
täytettä pussin pohjalle.
Taitaa tulla lankainen joulu.
Meidän lähipiirille.
Sainpa hiukka ohjettakin
väsättyä.
Kohtapuoleen voi sielläkin päässä
koukut kilkata.
Tonttujen tahtiin.

Mutta ensin.
Sunnuntaita.
Sunnuntaita.

Terapiaa

Syysmyrsky riehuu.
Ulkona.
Ikkunat helkkää.
ja tuuli ulvoo.

Valvoin varmaan puolet yöstä
kuunnellen tuulta.
Olin varma,
että pojat heräävät
siihen meteliin.
Mutta ei.
Nukkuivat makeasti.
Aamuun asti.

Hoidan väsymystä.
Jo neljännellä
kahvikupillisella.
Ja koukuttelen
silmät ristissä
kolmatta tonttua.
Raidallista.

Näitä on jotenkin
terapeuttista koukutella.
Ei vaadi suuremmin
miettimistä.
Voi vaan uppoutua
hetkeen.
Ajatella.
Tai olla ajattelematta.
Ja tulee valmista
yhdessä illassa.

Jouluun mennessä
ehtii syntyä
jo aika lauma.
Ehkä löytävät
tiensä paketteihin
tai valtaavat vain
olohuoneen.

Terapiatontut.
Nostavat hymyn suupieliin.
Väsyneimpiinkin.

Kirje joulupukille

Isompi on nyt
tosissaan.
Joulu tulee. Pian.
Ja se pukki.
Ei vielä tiedä.
MITÄ tuoda mukanaan.

Päätti sitten.
Piirtää.
Kun ei vielä kirjoittaa osaa.
Kirjeen.
Joulupukille.

Tahtoo.
Pikkulegoja.
Palomiesauton.
Huom! Koukulla.
Millä saa nostettua.
Sen veneen sieltä.
Vedestä.
Ja ukkoja kans.
Niitä millä ne.
Kypärät.

Nih.