Arjesta taukoa

Viime viikonloppu.
Helsingissä.
Yksin.
Tai siis.
Ihanien ystävien
kera.
Mutta ilman
perhettä.
Ja kyllä virkisti.

Helsingissä paistoi
aurinko.
Kotona sataa vettä.
Silti kevät
on hiipinyt
ihon alle.

Ihania juttuja tulossa.
Ystäviä.
Reissuja.
Parin viikon päästä
DesignMarch.
Ja vaikka mitä.
jee jee. 

Lentokentällä
oli muutes vaikka 
mitä kivaa. 
Sieltä kuvat.

Poika

Tämmöstä tänään.
Välillä
tuntuu siltä
että tuon pienimmän
kurkusta kantautuva
korkea nuotti
rikkoo lasit
tässä talossa.
On nimittäin
sen verran
viiltävä ääni.

Se löytyy
aina
kun pieni
innostuu jostain.
Ja voinen
kertoa, että
puolitoistavuotias
innostuu
aikas usein.

Minäkin
innostuin tässä
hiukka.
Kurkatkaapa tänne
Tutun näköinen
lastenhuone siellä.
Eikös? 

Kuvia kuvia

 
Pienimmän syntyessä
halusin pitää
huolen siitä
että otan
pikkuherrasta
yhtä paljon kuvia
kuin esikoisestakin.
Se kun tuppaa
näiden kakkosten
kanssa jäämään aina
vähän vähemmälle.

Otin kuvan pienestä
joka viikko
aina erilaisen kankaan
päällä.
Kokonaisuudesta
teetätettiin sitten
kuvakirja.

Nyt olen jatkanut
tapaa hiukka rennommin,
ja otan herrasta
joka kuukausi
kasvokuvan.

Eilen pikkumies
saavutti jo
hurjan puolentoista
vuoden iän.
Nyt siis kuvia
on jo kuusi.
Saa nähdä
josko näistäkin
tulisi jossain
vaiheessa
kuvakirja.

Hauska nähdä
miten kuukaudessakin
pieni ihminen
kasvaa ja muuttuu.
Ja miten se on
silti ihan
sama vesseli.
Kuin syntyessään.

Luetaan!

Pienempi pojista
on keksinyt kirjat.
Siis ihan oikeasti.
Se kipuaa
isomman sängylle
ja selaa
kaikki veljensä
kirjat läpi.
Toiset rajummin
kuin toiset.

Kaivoin sitten
kaapista
kaikki
hiukka rajumpaa
lukemista
kestävät kirjat
pienemmälle.

Laitoin
muutaman suosikin
pienen sängyn viereen
josta ne
kätevästi
nappaa kun
lukuhimo iskee.

Ehkäpä pitäisi
laittaa pienemmällekin
oma kirjahylly
seinälle
sängyn viereen.
Se kun tuntuu
olevan kovin
jännää
asetella niitä kirjoja
hyllylle ja alas.

Täytyyhän sitä
pientä rohkaista
kirjojen jännittävään
maailmaan.
Jospa se jaksaisi
kiinnostaa
sitten hiukka
vanhempanakin.

Pistää pistää

Tänään tarhaan
asteli tyytyväinen
pistiäinen.
Mehiläispoika.
Tuntosarvet
heilui päässä
kun herra juoksi
tarhan polkua pitkin.

Siivet selässä
ja piikki pyllyssä.
Semmoinen
pehmeä.
Mutta piikki
kuitenkin.
Puvun tärkein
ominaisuus.

Tänään
tuhkakeskiviikko.
Jokavuotinen
naamiaispäivä
täällä Islannissa.

Kaupungilla
pyörii
jos minkä näköistä
porukkaa.

Pienin katseli
silmät ymmyrkäisinä
kun maito-ostoksilla
tuli kävelevä
pesukone vastaan.

Onneksi.
Tässä perheessä
viihdyttää vielä
pistiäiset.

Ensi vuonna
tietty
väkerretään
täällä jotain
ihmisen kokoista
kännykkäpukua
tai lentokonetta.

Ihan vaan.
Kun menin sanomaan.

Jalat, ne jalat

Lastenhuone.
Jo kauan työn alla
ja vihdoin tuntuu että
se alkaa näyttää
valmiilta.

Siis.
Eihän se koskaan
valmis ole.
Ainaha siellä
jotain pientä
keksitään.
Mutta välivalmis.
Elettävä. 

Sellainen
että voi
rauhassa siirtyä
seuraavan
huoneen kimppuun.

Oiskohan se sitten
makuuhuone.
Vai työhuone.
Jaa-a.

Tässä vielä
tuo sänky.
Ja se miksi
siihen ihastuin.
Nuo jalat.

Kuinka voikaan
sängynjalat
aiheuttaa
tämmöistä
sydämentykytystä.

Kyllä ne
vaan voi.

Pieni mies. Iso sänky.

Pienin.
Nyt virallisesti.
Ei niin pieni.
Pinnasänky lähti kiertoon.
Ja lastensänky tilalle.

Kirpparilta löydetty
päistä vedettävä
vanha lastensänky.
Ostettiin se 
alunperin
isommalle
kun pinnasänky
jäi liian pieneksi.

Nyt saa kuopus
viettää siinä
omat yönsä.

Pieni tuoli
sängyn viereen.
Täytyyhän
herralla
oma yöpöytä olla.
Kirahville
oma paikka.
Ja kirjat sen alla.

Nyt.
Neljä yötä takana.
Nukkumaanmeno
on hiukka
työläämpää
kuin ennen.
Olisi niin jännää.
Nousta sängystä pois.
Kun pääsee.
itse.

Mutta äidin silmä lepää.
Kauniissa sängyssä.
Ja kantaa
mukulan
takaisin
vällyjen alle.
(Jo kymmenettä kertaa)