Juhlaa

Tänään lähtee tämä kööri juhlimaan ihanan tyttösen syntymäpäivää. Ensimmäistä.
Paketista paljastuu raitaa. Ja palloja. Yllätys yllätys.
Niitä on vain niin kiva tehdä.
Mekkoa. Ja pöksyjä. Ja hattuja. Nams. 
Koskakohan alkaa tulla. Raidat korvista ulos.
Kyllä niitä niin paljon on nyt ympärille ilmaantunut.
Ja kuitenkin. Ei niistä saa tarpeekseen.

Koukuttavaa

Virkkaus on koukuttavaa puuhaa.
Tulee nopeasti valmista. Ainakin verrattuna neulomiseen.
Olen aina ollut surkea neulomaan.
Yritin talvella neuloa pienimmälle villasukat.
Pääsin varteen saakka ja innostus lakkasi.
Puikot oli kömpelöt käsissä ja silmukat liian tiukkoja.
Tai liian löysiä. Tai sitten ne karkasi. Äh. Ja puh.

Minä virkkaan tilkkuja. Ympyröitä. Ja timantin muotoisia.
Teen peittoa. Ja takkia. Ehkä hattuakin. Korvallista.
Monta juttua tekeillä. Samaan aikaan.
Valmista tulee. Kun tulee.

Ja joskus. On parempi jättää hommat toisille.
Niinkuin tämä.
Ihana keltainen huivi. Niin kaunis.
Sen koukutteli minulle ihana Minna.
Tykkään. Kovasti.

Aika

Sain vihdoin laitettua kehykset kortteihin ja julisteeseen. Eipä nuo tuossa kasassa odottaneet kuin viikkoja. Tuntuu kuin olisi miljoona asiaa tekemättä. Varmaankin siksi, kun niitä on miljoona. No ainakin sata. Aloitettua juttua. Aloittamatonta.
Ja siihen päälle jokapäiväiset tekemiset. Ruoat. Siivoukset.
Ja se uni.
Että jaksaa. Tätä rumbaa taas.

Nyt olisi tarpeen. Ne ylimääräiset tunnit. Siihen vuorokauteen.
Tai aika pohtia. Mikä oikeasti on tärkeää.
Eihän ne nyt niin tärkeitä ole. Suurin osa niistä tekemättömistä jutuista.
Järjestelemisiä. Ompeluita. Askarteluja. Maalaamista.
Monet voisi jättää tekemättä.
Mutta ne on niitä mun juttuja. Omia.
Niitä minkä avulla jaksaa taas. Ne mitkä antaa energiaa. Eikä vain kuluta sitä.
Ja ne on ne. Mitkä on aina listan viimeisenä.

Raitaa

Oli vähän tylsä aamu. Ei lähtenyt käyntiin. Äiti siis.
No päätinpähän sitten piristää. Kotia. Ja omaa mieltä.
Ja kaivoin teipit esiin.

MITÄ sinä teet? kysyi nelivuotias.
Kaikissa meissä asuu pieni teippaaja. Sanon minä.
Itse eksyin tänne kerran, ja se oli menoa.

Nyt on raitaa. Vaikka muille jakaa.
Lapsi katsoi ensin kieroon. Mutta nyt tykkää.
Mieskin ihastui.
Raita se on mikä rulaa.

Sininen

Päivän väri tänään. Ja eilen.
Ja toissapäivänäkin.
Sininen.
Ihmeellistä. Nähdä taivas paljaana. Ilman pilven häivää.
Silmiin suorastaan sattuu. Niin paljon valoa. Pitkästä aikaa.

Tänään alkaa kesä. Islannissa.
Virallisesti siis.

Nelivuotias tuli eilen innoissaan tarhasta kotiin.
Olivat syöneet pop cornia. Ja juoneet mehua.
Istuneet nurmikolla ja hyvästelleet talven.

Mietti minne se talvi oikein menee. Nauroi kun kerroin vuodenaikojen kulusta.
Että ne tulevat. Aina uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.
Ja yhtä varmasti menevät pois.

Mutta nyt. Alkaa kesä.
Nauttikaamme siitä. 

Auringon värinen

Haluaisin virkata keltaisen neuletakin. Sellaisen mikä ei kutita.
Eli ei villaa. Tai liikaa keinokuitua.
Pienimmälle siis.
Miksei isommallekin.
Itselleni en viitsi.

Mietin, että sellainen okran keltainen. Ei ihan kirkas.
Ei mikään pääsiäistipu. Tai sitruuna.
Nelivuotias tunnustaa vain yhtä keltaista.
Auringon väristä.
Muut on sinappia.

Puoli yhdeksän

Kello on puoli yhdeksän. Isompi mennyt tarhaan. Pienempi heräilee.
Kahvi on tippumassa. Vitamiinit lasissa.
Päivän uutisia netistä ja puuro hellalle.
Pienempi konttaa pöydän alla ja napsii sormiinsa lattialle tippuneita muroja.
Nousee seisomaan syöttötuolia vasten. Höpöttää.
Täynnä energiaa. Heti kun silmät aukeaa.

Mutta yöllä nukkuu. Vihdoin. Ja taas.
Isin unikoulu tehosi. Ja pimennysverhot.
Kahvin kulutus on pienentynyt huomattavasti. Vain parissa päivässä.

Mielessä taas hurjasti suunnitelmia. Mitä tehdä ja tuunata.
Kun ajatus taas kulkee. Matto valmiiksi. Ja sohvapöydälle maalia.
Jos alkaisi sitä muotokuvaa. Tai niitä kesäpöksyjä.

Siitä ne on tehty ne hyvät päivät.
Parhaat ideat. Ja ajatukset.
Hyvästä unesta. Riittävästä.