Jalat auringossa, pää pilvissä

Hiukkasen katkerana katselen
ystävien aurinkoisia kuvia Suomesta.
Meillä tämä talvi on ollut yksi
myrskyisimmistä vuosikausiin.

Ja taas.
Aamulla valkoinen maisema
kurkki ikkunasta sisään.

Kyllä kelpaisi.
Kevät tännekin.

Mutta tänään ei säät harmita.
Tuli nimittäin postissa
sen verran aurinkoa
että piristää myrskyisemmänkin mielen.

Ihana Laura Sateenkaaria ja serpentiiniä blogista
taikoi (koska eihän tämmösiä ihanuuksia tuosta vaan tehdä)
minulle ihan just eikä melkeen
minun näköiset sukat.

Sillai sopivasti salmiakkinen
ja piristävästi erilainen
kuviointi ja väritys.
Ja suloisin kantapää ever.
(josta en saanut mitenkään kuvaa, mutta katsokaa 
täältä kuva)

Joten minäpä nostan
jalat pöydälle
ja unohdan ulkona loistavat lumet.
Nautin aurinkoa.
Sisätiloissa.

Innostunut sonni

Mahottoman innostuneet tytsyt ihan mahottoman huonolaatuisessa instakuvassa. Mahotonta.

Torstaina alkoi täällä Reykjavikissa jokavuotuiset design hulabaloot eli
Design March - Hönnunarmars tapahtuma.
Prkleen naisten Satun ja Maaritin kanssa suuntasimme
torstain maratonluennoille Designtalkseihin,
missä tänä vuonna esiintyi mm. mahtava, itseään ex-designeriksi kutsuva
Marti Guixé sekä 40 days of dating projektista tunnettu Jessica Walsh. 

Marti Guixé / Gat Fog

Satu bloggasikin jo Marti Guixén hulvattomasta
Gat Fog projektista, missä gin and tonic nautitaan höyrynä, hengittämällä.
Ihan paras idea ikinä. G&T höyrysauna.
Musta tuntuu että meidän pitää Satun kanssa kehitellä tätä ideaa eteenpäin,
koska selvästikin se kolahti meihin molempiin ihan täysillä.
Sauna ja drinksut. Mikä sen parempaa.

Jessica Walsh oli ihana.
Olin seurannut 40 days of dating prokkista jo aiemmin
mutta nyt tekee mieli hankkia kyseinen kirja ja kaikkea muutakin
mitä neidin kynästä ja luovuudesta kumpuaa.
Kun ihmiset ovat aidosti innostuneita siitä mitä he tekevät,
he levittävät sitä ympärilleen.
Minä olin ainakin. Ja olen vieläkin.
Ihan mahottoman innostunut.
Kaikesta mahdollisesta. Ja mahdottomastakin.
Ja mikäs sen parempaa.
Kuin kerätä innostusta päivä täyteen.
Tämän ankean ja väsyneen,
sairasteluita täynnä olleen alkuvuoden jälkeen.
Tämä oli hurjan hyvä päivä.

Näiden kahden viimeisen kuvan teemalla
jatkamme tätä vuotta.
Voi PRKL mitä kaikkea ihanaa onkaan tulossa.

Huh huh Helmikuuta

Voi että.
Mikä kuukausi takana.
Yskimistä ja kuumeilua.
Jokainen perheenjäsen
vuorollaan.
Ja minä.
Koko ajan.

Keuhkokuume vei voimat.
viikkokausiksi.
Eikä energiaa ole riittänyt
oikein mihinkään.
Nyt.
Parin antibioottikuurin jälkeen
alkaa elämä hiljalleen voittaa.

Viime keskiviikkona vietettiin
tuhkakeskiviikkoa.
Mikä täällä Jäämaassa tarkoittaa
massoittain hauskoihin naamiaisasuihin
pukeutuneita lapsia kiertämässä
naapureita ja kauppoja
laulaen ja karkkia keräten.

Meillä pienempi ei kyennyt vielä
päiväkodin rientoihin
mutta vietti sitten kotona
päivää viimetipassa ompelemassani
Laalaa-pou puvussa.
(josta ei nyt ole kuvaa, muuta kuin
hatusta) 

Isompi päätyi hiukkasen
helpommin toteutettavaan asuun.
Rosvoryövärille ei tarvittu
kuin raitapaita.
Mustavalkoisena tietty.
Ja tummat housut.
Naamio. Käsiraudat.
Ryövärin kassi
ja pipo.

Minä taasen olisin ollut
uskottava haamu
ihan ilman asua.
Niin on sairastaneen näköinen
tämä olemus. 

En nyt rasita teitä kuvalla.
Odotan vain kevättä.
Ja toivon.
Että tämän vuoden sairastelut
on nyt podettu.

Hirviöitä

 

Viime viikolla esikoinen
täytti hurjat seitsemän vuotta.
Ihan käsittämätöntä
minne nämä vuodet katoaa.

Ekaluokkalaisella
oli ensimmäistä kertaa
kaverisynttärit ja meille
tulikin juhlimaan
pojan koko luokka.

21 mukulaa.
Kyllä oli menoa ja meininkiä.

Vietettiin hirviöteemaisia
synttäreitä ja poikanen
askarteli itse hienot hirviökortit.

Kakun tilasin läheisestä leipomosta,
joka tekikin ihan mahtavan
hirviökakun poikasen ohjeiden mukaan.
Vesimelonimonsteri onkin tuttu
jo edellisistä juhlista.

Tein ohjelmanumeroksi kankaisen hirviön,
jonka suusta piti tunnistella erilaisia
tavaroita ja arvata mitä ne ovat.
Palkkioksi tuli pieni yllätyspussi.

Parin tunnin hulinan jälkeen
parikymmentä lasta lähti
tyytyväisinä koteihinsa.
Ja me huokaisimme helpotuksesta.

Onneksi seuraavat luokkasynttärit
ovat vasta.
Vuoden päästä. 

Kovaääninen kaunokainen

Eräänä päivänä  tulin töistä kotiin
ja löysin lipaston päältä
vanhan puisen vedettävän kellon.

Tämä kello on ollut alunperin
miehen isovanhempien kotona
ja sieltä päätynyt anoppilaan.
Nyt se tikittää meidän olohuoneessa.

Pojat ihastuivat siihen heti
koska sen takapuolella on
luukku, mistä näkee
koko kellokoneiston.
Siellä pidetään myös avainta
jolla kello vedetään.

Ja sehän piti sitten vetää täyteen
virtaansa heti kotiin saapuessa.

Mahtava vehje.
Ja niin kauniskin.
Siroilla jaloilla ja
raidallisella puunkuviolla. 

Hetken aikaa kelloa ihailtuamme
jätimme sen tikittämään paikalleen.
Ja pian huomasimme
kuinka kovaäänisesti se
tikittääkään.

Puolen tunnin välein
se lyö kimeästi joko kerran
tai kellon osoittaman määrän.

Tikitys kuuluu musiikin
ja keskustelun ylitse.
Se pitää minut hereillä yöllä.
Sain hiljennettyä lyönnit siedettäviksi
laittamalla kankaanpalan vaientamaan
ääntä.

Mutta tuota tikitystä.
Ei lopeta.
Millään.

Nyt odotamme mielenkiinnolla
miten kauan veto kestää tuossa
vanhassa koneistossa.
Vai pitääkö minun keksiä sillekin
jokin hiljennyskeino.

Minusta tuntuu
että tämä kaunokainen
saa viettää hiljaista elämää
meidän luonamme
pysähdyksissä.
Loppuelämänsä.

Vaikka.
Kyllä se on kaunis.

Ihanuuksia

Sain ihanalta Nanalta
joulupostia.
Kortteja ja ihan maailman
suloisimmat eläinprintit.

Nehän ovat aivan
kuin meidän pojat.
Vanhempi pojista
on kuin herttaisesti hymyilevä
nallekarhu.
Herkkä ja avoin.
Hiukan ujo.

Pienempi pojista
on taas vähän
terävähampaisempi.
Noin niinkuin
vertauskuvallisesti.
Osaa pitää puolensa
ja räiskähdelläkin.
Niin erilaiset.
Nämä poikaset.

Nämä ihanuudet pääsevat poikien
huoneeseen paraatipaikalle.

Kun aikanani löysin
Nanaisen ja kaikki hänen
kuvansa,
haaveilin päällystäväni niillä
kokonaisen huoneen.

Ilokseni huomaan,
että tämä tavoite
alkaa olla
aika hyvällä mallilla.

Nana <3

Uusi vuosi

 

Niin se alkoi.
Tämä vuosi.
Hurjien ilotulitusten
saattamana.
Niin kuin aina ennenkin.
Täällä Jääsaarella.

Täältä ja täältä voi kurkkia
hiukkasen miten
täällä meillä päin
vuodenvaihdetta juhlitaan.

Meillä pojat oli ensimmäistä
kertaa hereillä puolenyön aikaan.
Yleensä uni voittaa jo
kymmenen maissa. 
Rakettien paukkeessakin.

Pienin karkasi sisälle
amman ja afin
(isovanhempiensa)
hoiviin.
Koska meteli.
Oli uskomaton.

Isompaa jännitti
aivan mahdottomasti.
Mutta pakko oli
nähdä kaikki.

Korvissa soi.
Vieläkin.