Kesken

Kaivelin vähän varastoa.
Miehen vaarin tekemä laatikko pyörillä on
vienyt tilaa siellä jo jonkin aikaa.
Siinä oleva vihreäkankainen kansi
Ei vain sovi tänne meille sisälle.

Nyt ajattelin reipastua.
Ja raahasin sen sisään.
Ihan ensimmäiseksi.
Niittasin vihreän kammotuksen
Piiloon.

Nyt sitä kehtaa katsella.
Sen vertaa
että ehdin sen hioa
ja maalata.

Valkoista pintaan.
Ja musta tuntuu.
Että se sopii tänne.
Kuin nenä päähän.

Jes. 

Hetkiä. Pieniä.

Kylläpä tekisi hyvää.
Ilta ulkona.
Ihan miehen kanssa.
Kaksistaan.

Vaikka syömässä.
Ilman että pitää syöttää jotain.
Tai pyyhkiä ruokaa lattialta.
Metrin säteellä pöydästä.

Voisi jopa. 
Juoda lasin viiniä.
Tai vaikka kaksi.
Tai viskilasillisen.
Ja ihan vaan jutella.

Henkästä.
Ja muistaa.
Kuka siinä vieressä istuu.
Kuka tätä arkea jakaa. 

Ladata niitä akkuja.
Että jaksavat taas.
Arjen pyöriä pyörittää.

Ei ole helppoa löytää
omaa aikaa.
Yhteistä.
Varsinkin.
Kun lastenhoitajia
ei ole kovin montaa.

Puolet sukulaisista
eri maassa.
Ja tämän maan
mummo ja vaari.
Niin kovin kiireisiä.
Kun jakavat aikansa.
Monen lapsenlapsen
kesken.

Jos vaikka tänään.
Kun lapset nukkuu.
Avaisin sen viinipullon.
Ja kaivautuisin kainaloon.
Hengähdetään.
Jutellaan.
Ollaan vaan.

Tämä pieni hetki.
Ihan vain me kaksi.

Lakatut varpaankynnet

Viime vuonna syntymäpäivänä
tämän perheen pojat
yllättivät minut
lahjakortilla kylpylään.

Niin kiirettä on pitänyt.
Että vasta tänään,
kaksi viikkoa ennen seuraavaa
synttäripäivää,
raahasin hobittijalkani
LUXUS jalkahoitoon.

Puolitoista tuntia.
Omaa aikaa.
Hierontaa.
Vahahoitoa.
Kuppi kahvia.
ja uusia aikakausilehtiä.

Kun viimeinenkin varpaankynsi
oli saanut tummanlilan värinsä,
leijailin kevyin kannoin
ovesta ulos.

Jätin sukat pois ja toivoin
että olisin valinnut
sandaalit jalkaan lähteissä.

Avasin oven
Islannin syyskuiseen iltaan,
ja olin aika onnellinen
että jaloissa oli sittenkin tossut.

No, sisällä voi olla ilman sukkia.
Mitä iloa on lakatuista varpaankynsistä,
jos niitä ei näe? 

Remtor

On asioita. Esineitä.
Joihin vaan kiintyy.
Lapsuusajan leluja.
Tai joitain vaatteita.
Mitä ei vain raaski heittää pois.
Tai laittaa kiertoon.

Vuosia sitten kannoin kirpparilta kotiin
Vanhan kirjoituskoneen.
Remtorin.
Painoi varmaan tonnin.
Ja maksoi kympin.
Markoissa.

Runko terästä.
Ja kirjaimet ihansti vinossa.
Silti toimii.
Jos jaksaa hiukka vaivautua.
Se seisoi kauan lähinnä koristeena.
Ja nyt.
Vuosia varastossa.

Lomalla kaivoin sen taas esiin.
Katselin.
Ihailin.
Tiesin jo.
Minne sen laittaisin.
Jos sen joskus kotiin asti saisin.

Sinne jäi tonnikeijukainen.
Vaarille hyllyn päälle.
Odottaa.
Kyllä se joku päivä.
Vielä kotiin pääsee.

Kirjasimia

Vanhat painokirjaimet.
löytyi kirpparilta.
Ja vielä.
Osuvasti.
Oma.
Ja miehen oma.
Etukirjain.

Näitähän.
Voisi käyttää
vaikka jossain juhlakutsuissa.
Jossain isommissa.
Jota vaikka juhlitaan.
Ensi kesänä. ;)

Satuin huomaamaan.
Että näitä leimasimia.
löytyy myös Teippitarhasta.
Taitaa vaan olla.
Yleisimmät kirjaimet.
Jo menneet. 
On ne vaan.
Niin hienoja.

Otin myös osaa tälläiseen kisaan.
Katsokaapas.
Ja äänestäkää mieleistä.
Kaikkea sitä.
Teipillä tekeekin..

Veljeys

Neljävuotiasta ahdistaa.
Pikkuveikka.
Oppi kävelemään.
Ja nyt pääsee.
Leikkeihin.
Legoihin.
Rakennelmiin käsiksi.
Rikkoo.
Ja hihkuu.

Isompi.
Tahtoo työntää pois.
Laittaa oven kiinni.
Suututtaa.
Kun äiti pisti hulinaksi.
Ja nyt veljekset jakaa saman huoneen.

Pientä kiinnostaa vain isomman lelut.
Tahtoo olla mukana.
Ihailee. ja ottaa mallia.
Alahuuli väpättää.
Kun ovi menee edestä kiinni.

Rankkaa on.
Se pienen elo.
Veljeksen.
Ison sekä pienen.

Kuppi nurin

Eilinen.
Ja sitä edeltävä yö.
Sängynpohjalla.
Tai vessan lattialla. 
Pahoinvoivana.
Ei mikään.
Ihannetapa.
Viettää perjantaita.

Tänään heräsin.
Suhtkoht ihmisen oloisena.
Puhdistuskuurin jälkeen.
Mikään ei maistu paremmalta.
Kuin marjasmoothie.