Minä olen aina ollut syksyihminen.
Rakastanut kuulaita syysiltoja.
Sitä, että tähdet näkyy taas
valoisien kesäöiden jälkeen.
Ruska ja putoavat lehdet.
Energiataso nousee.
Ja uudet kuviot, suunnitelmat kypsyy.
Syksy on kuin uusi alku.
Vaikka se onkin kesän loppu.
Tänä vuonna.
On jotain toisin.
En tiedä, johtuuko se tästä
Islannin pimeästä talvesta.
Ja kirkkaasta kesästä.
Mutta tämä joka ilta pimeämpi taivas,
lyhyempi päivä,
saa minut tahtomaan talviunille.
Suunnittelen vastaiskua.
Lisään valoja sisällä.
Yritän kompensoida
pimenevää syksyä
värikkäillä valoilla.
Jos sitä huijaisi itseään,
että kyllä se aurinko paistaa.
Jos ei ulkona, niin kirjahyllyssä.
Keltaista keltaista.
Lattialle aurinkomatto.
Valaisemaan vaakatasosta.
Viimeisenä vetona,
aion maalata ovet.
Ja karmit.
Pois pois vanha
puunväri.
Tilalle valkoista
Ja valoista.
Jos ei näillä voiteta pimeyttä.
Niin sitten käperryn talviunille.
hei sinä, joka valoillas ja valkoisella maalilla voitat houkutuksen käpertyä talviunille. ilolla luin, että on muitakin syssyn immeisiä. kuin mää. pidetään se. että syksy on nasta. mahti. siellä islannissakin.
VastaaPoistasoot mukava kirjoittaja. oot. teksti on muhun vetoavaa ja kuvat ovat kauniita. just löysin sut. palaan myöhemmin, kun nyt pääsin vasta tästä hetkestä heinäkuuhun. :)
Jee. Kiva ku löysit. Tervetulloo! Ja joo, on se syksy kyllä parasta, sen taas huomaa kun tuolla ruskan seassa vaeltaa. Taitaa tää mun vastaisku toimia ;)
VastaaPoista