Eilen huomasin
kuinka syksy alkaa olla ohi.
Ilmassa tuoksui
kirpeä talvi.
Ja puut heiluivat
jo ilman lehtiään.
Varpaita paleli
kevyissä kengissä
ilman villasukkaa.
Rinnassa painoi
ajatus pitkästä
pimeästä.
Muutaman tunnin
päivistä.
Harmaudesta.
Mietin.
Kirkasvalolamppua.
Kynttilän valoa
Kotoisaa hämäryyttä.
Mitä tahansa,
mikä veisi huomion
pois sen ankeudesta.
Päätin.
Olla ajattelematta.
Ottaa joka päivän
kerrallaan.
Murehtia sen
pimeyttä
tai olla murehtimatta.
Josko tämä talvi
selvittäisiin
väistötekniikalla.
Sen kummemmin
sitä miettimättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vai mitä sanot?