24. lokakuuta 2012

Perspektiivi


Pienin.
On jo tottunut siihen, että äiti kulkee perässä.
Kamera kädessä.
Osaa jo poseerata.
Ja tekee sitä mielellään.
Se kun saa äitin aina nauramaan.

Pitäisi olla nauramatta,
mutta kun se on niin hassun näköistä. 
Ottaa tanssiaskelia. Heiluu ja irvistää.
Katsoo kameraan. ja virnistää.
Hassua miten pienenä
lapset oppivat esittämään.
kameran edessä. Tai ilman.

Sehän tulee meistä aikuisista.
Samalla tavalla
pienin kulkee ympäri asuntoa
ja puhuu puhelimeen
leikkiauto korvalla.
Välillä pysähtyy ja kuulostelee.
Sitten nauraa hassua tekonaurua.
Ja jatkaa pölinäänsä.

Mietin monesti.
Näytänkö oikeasti noin hassulta,
kun puhun puhelimeen.
Olisi mielenkiintoista
katsella maailmaa lapsen silmin.
Miten kummalliselta näyttääkään
meille niin normaalit asiat
lapsen perspektiivistä.

4 kommenttia:

  1. Ihana ja nätisti toteutettu blogi, tulee aina niin iloiselle mielelle kun tätä käy lueskelemassa.:) Takk fyrir! Olen asunut hetken Islannissa ja ikävä sinne on kova. Sun kuvat on todella hyvälaatuisia, haluaisitkohan paljastaa mikä kamera sinulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan. Kiitos!! Ihana kuulla. Ja tervetuloa Islantiin käymään, täällä on kyllä aikas kivvaa. ;) Kamera on Panasonic Lumix GX1 ja tykkään. Hurjasti. Tosi kätsy ja monipuolinen. Ja ennen kaikkea pieni. Jaksaa kuskata mukana ;)

      Poista
  2. "ja puhuu puhelimeen
    leikkiauto korvalla.
    Välillä pysähtyy ja kuulostelee.
    Sitten nauraa hassua tekonaurua.
    Ja jatkaa pölinäänsä..."
    <3 <3 <3
    totta! niinpä. sitä ikäänkuin kattoo peiliin kun kattoo poikasten tekemisiä.
    ja ihan KAIKESSA.
    ois TODELLA MIELENKIINTOSTA nähdä mitä he näkevät, mihin kiinnittävät huomionsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin. Pääsisipä sinne pienen pään sisään. Ihan kurkkaamaan vaan :D

      Poista

Vai mitä sanot?