30. maaliskuuta 2012

Piilo



Minne se nyt meni? 
Käänsin selkäni ja se oli poissa. Pikkuveikka. 
Hiljaista. Ja sitten.
Verhon takaa kuuluu kikatusta.

29. maaliskuuta 2012

Sanoja




Nelivuotias osaa kirjoittaa nimensä. Se tykkää leikkiä jääkaappimagneeteilla ja kertoo mikä on mikäkin kirjain. Osaa vasta omansa. Ja äitin.

Pienempi oppi sanomaan äiti. Ensimmäinen oikea sana. Vaikka isoveljen mielestä myös "gaaaaa-aaau" on oikea sana. Oli kovin yllättynyt. Pikkuveikka. Kun kutsui äitiä. Ja äiti ymmärsi.

Äiiii-ti.

28. maaliskuuta 2012

Matto


Ostin kasan pieniä mattoja. Mustaa, valkoista ja keltaista raitaa. Ikeasta.
Mietin, että tästähän kätevästi yksi iso matto. Ompelen vain yhteen.
Ensin päättelin hapsut. Solmin yksitellen kiinni. Leikkasin pois. Nyt vielä ommellaan. Käsin yhteen.
Miljoona työtuntia myöhemmin sitä miettii, ehkä olisi pitänyt vain ostaa se iso raitamatto.

Kumarrus


Minnalta sain tunnustuksen. Kiitän ja kumarran. Minnan blogissa löytyy suloisia pikkutyttöjä, yksi karvainen perheenjäsen ja elämänmenoa Islannin maan kamaralla. Söpöjä ovat kaikki.

Pitäisi valita viisi alle 200 lukijan blogia, joille tämän tunnustuksen jakaa. Noitahan riittää. Ja koska en osaa valita viittä, linkkaan tähän nyt yhden viime aikaisen suosikkini.

Nanainen.

Nanaisen kuvat ovat oivaltavia, hauskoja ja yksinkertaisuudessaan niin vallottavia, että haluaisin tapetoida huoneen niillä. Pidän. Kovasti.


26. maaliskuuta 2012

Jonglööri


Ulkona on harmaata ja myrskyää.  Näitä talven viimeisiä tekosia.  Eilen tuoksui keväältä, nyt ilmassa leijuu taas talvi.

Maaliskuu on kuukausista rankin. Se on kuin lupaus keväästä, jota ei koskaan tule. Se imee minusta voimat. Mutta minä olenkin syksyn lapsi. Rakastan syyskuun tuoksua. Sen pimeneviä iltoja ja värejä. Maaliskuu on niin väritön. 

Onneksi postissa odotti iloinen yllätys. Musta Jonglööri nahkakoru pääsi heti kaulaan. Kaverina keltainen muovinen helminauha. Täydelliset yhdessä. Kuin yhteen luodut.

25. maaliskuuta 2012

Itkuja


Mikä viikonloppu. 
Isoveikan uudet silmälasit menivät rikki. Ja kuinka hän niitä vaali ja piti huolta. Yhtäkkiä vain lensi ruuvi irti eikä takaisin saatu. Kyllä itketti. Vähän itse kutakin. 

Pikkuveikka pyllähti. Hiukka isomman avittamana, mutta kuitenkin vahingossa. Ja naamalleen. Nyt on huuli turvoksissa ja  syöminen ei suju. Hammastakin taitaa pakottaa. Kun se siellä on juuri tulemaisillaan. Ja taas meitä itketti.

23. maaliskuuta 2012

Varmuus

Nelivuotias sai silmälasit. Ujon puoleinen pieni mies sai turkoosit kulmikkaat lasit silmilleen ja näyttää nyt ihan isältään. 

Ensimmäinen tarhapäivä lasit päässä oli pitkä. Äidille. 
Pelkäsin. Vaikka mitä. Lähinnä muiden lasten suhtautumista. 
Kotiin tullessa poika hehkui. Oli pitänyt lasit päässä koko päivän. 
Tädit tarhassa ihmettelivät. Kuinka pieni oli tullut kuorestaan. 
Nauranut, jutellut.  Ihan yhtäkkiä.  

Sitä ei koskaan tiedä mistä sen löytää. Itsevarmuuden.

21. maaliskuuta 2012

Kiire


Miten sitä onkin aina niin kiire. Koko ajan pitäisi tehdä jotain. Siivota, järjestellä, saada aikaiseksi. Ja kuitenkaan ei koskaan saa kaikkea tehtyä. 

Minä olen niitä ihmisiä, jotka tekevät listoja. To do- listoja, ostoslistoja, toivelistoja.  Joskus on pitänyt jopa tehdä listoja siitä mitä listoja pitäisi tehdä. Kai se on jokin tapa saada elämää paremmin hallintaan. 

Lapset. Niillä on mahtava kyky elää tässä hetkessä. Toivon, että useammin osaisin tehdä samoin. Olla ja ihmetellä elämää tässä ja nyt. Aika kuluu niin nopeaan, ettei sitä pitäisi tuhlata turhuuksiin. Pian nämäkin lapset jo isoja. Ja maailmalla.

Tämä hetki. Pitää elää nyt.

20. maaliskuuta 2012

Varpaat




 

Pienin oppi konttaamaan viime viikolla. Nyt se jo nousee seisomaan tukea vasten. Kiire on kova. Päästä isomman mukaan.

Pitäisi löytää uusi sohvapöytä. Matalampi. Ja ilman metallijalkoja. Kaikki lyövät aina varpaansa niihin. Pienin silmäkulmansa.

Tykkään kuvata pieniä jalkoja. Ja varpaita. Kuin pienet marjat rivissä. Tai helminauha.

18. maaliskuuta 2012

Yksin



Perheen miehet ovat päiväunilla ja reissussa. Mitä tekee äiti? No siivoaa tietysti.
Ja nauttii kiirettömän päiväkahvin. Nauttii.


17. maaliskuuta 2012

Pieni


Sielu lepää kun katsoo nukkuvaa lasta.

Ja lepää koko ruumiskin. Varsinkin kun pieni on oppinut möyrimään. Ehtii joka paikkaan. Pöydän alle, pistorasioille, johtojen kimppuun. Pitää taas nostaa koti puolen metrin korkeuteen. Tai samantein metrin. 

Mutta nyt se nukkuu. Mitähän se uneksii?

16. maaliskuuta 2012

Lelu



Löysin kirpputorilta mustan puisen auton. Lontoon taksin. Lapsi hyppi innosta kun toin sen kotiin. Mutta ei. Tämä ei tule leikkeihin. Tämä kuuluu hyllylle kirjojen kaveriksi. Äidilläkin pitää olla omat lelunsa. 

Ok. Sanoo se.. Mutta kaivuria et saa.



Keltainen


Siitä on kauan kun maalasin viimeksi. Siis muutakin kuin seinää. Opetin nelivuotiasta maalaamaan vesiväreillä ja sivellin tuntui tutulta kädessä. Pitäisi kaivaa maalausteline esille ja värit. Missäköhän ne edes ovat? 

Keltainen iskee nyt. Sitä on salakavalasti kertynyt vähän joka paikkaan viime aikoina. Löysin keltaisia muovihelmiä ja tein niistä kaulakorun. Valmiit tuppaavat olevan aina liian lyhyitä. 

Haluaisin maalata keltaista. Isoa kangasta ja isolla siveltimellä. Vapaasti, ilman mitään ajatusta. Ja kuitenkin, järjestelmällinen minä yrittäisi saada siveltimenvedot kuriin, suoriin linjoihin, selviin muotoihin. Miksi se onkin niin vaikeaa päästää irti ja antaa mennä?

15. maaliskuuta 2012

Aurinko




Aurinko. Kauan kaivattu valo. Miten sitä huomaakin talven pimeyden vasta kun valo alkaa lisääntyä. Vaihdoin ikkunaan uudet verhot. Sellaiset josta valo tulvii läpi sisään ja herättää huoneen eloon. Kai se on uskottava, että kevät on pian täällä.

Laatikko




Miehen vaari on huonekalupuuseppä. Tai oli. Tätä nykyä jo kovin eläköitynyt. Hänen verstaallaan pidettiin siivoustalkoita kun silmään sattui pölyyntynyt, likainen puulaatikko, jonka hän oli tehnyt vuosia sitten. Täyspuinen, simppelit metallisalvat. Kulunut ja nuhruinen ja kaikesta päätellen matkalla roskiin. 
Ei ole enää. Kyllä siinä mummot ja sukulaistädit ihmettelivät kun sen kaivoin esiin pölyn alta ja otin mukaan.

Vaari hymähti tyytyväisenä. 

14. maaliskuuta 2012

Bambu




Minä olen kaikkien kasvien kauhu. Anna kukka minulle hoitoon ja se kupsahtaa viikon kuluessa. Kerran hankin kaksi kaktusta, koska myyjä vakuutti että ne on helppohoitoisia.  Toinen kuoli kuivuuteen (!!!) koska minua varoitettiin että niitä ei saa kastella liikaa. Toinen selvisi hengissä puolisen vuotta. Jätin sen äidille hoitoon kun muutin toiselle paikkakunnalle kuudeksi viikoksi. Kun hain sen pois, se kukki. Just.

Ostin siis bambun. Australialainen kaverini sanoi, että ne kasvaa siellä ihan harmiksi asti. Vähän kuin rikkaruoho. Ei häviä millään. Jos tämäkin kupsahtaa, minua odottaa tuottoisa ura Australiassa bambun karkottajana.


13. maaliskuuta 2012

Onni



Onni on.. iso muskeli. Se on ihan minun suosikkisivu. Ehkä siksi että meikätytön muskelit on ihan unelmaa vain. Kirpparilta löytyi ja pakkohan se oli ottaa mukaan. Pääsi paraatipaikalle Peppi-kirjojen ja Karhuherra Paddingtonin viereen. Ja Jules Vernen. 


12. maaliskuuta 2012

Oo ja Ee


Meillä asustaa kaksi pientä poikasta, O ja E. 
O on isoveikka, herkkä ja heiluvainen. 
E on pikkuveikka, vilpertti ja räiskyvä. 
Yhdessä aika ihanat. Erilaiset mutta toisiaan täydentävät.

Musta


Kevät saa aina sormet syyhyämään. Tekisi mieli tehdä kaikkea mahdollista, sisustaa koti uusiksi, lisätä valoa ja värejä, keveyttä ja pirteyttä. Joku uuden alun kaipuu, mikä lie. 
Tänä keväänä minäpä maalasinkin seinään mustaa. Mattamustaa, mikä imee kaiken valon. Muu koti saa valoistua ja kirkastua, olkoon tämä minun musta aukkoni. Sitä paitsi, mustaa vasten näyttää kaikki muu paljon valoisammalta.

4. maaliskuuta 2012

Täällä


Kotia, kuvia, siistiä ja suttua, omannäköisiä juttuja. Täällä kirjoittelen kaikesta mikä saa sormet syyhyämään, yleensä kodista ja sisustuksesta, tuunaamisista ja kaikesta mitä tahtoisi silloin kun aika ei riitä. Yksityiskohtia ja ajatuksia kun inspiraatio iskee. Pohdintaa, kun olen kahden vaiheilla.