17. huhtikuuta 2015

Islantilainen voittaa aina - arvonta


 
Islantilainen voittaa aina.
Nyt voi voittaa myös suomalainen.

Monet teistä ovat varmaankin nähneet
ja kuulleet että kauppiaskollegani,
mahdottoman taitava kynäniekka Satu,
julkaisi uuden kirjansa tuossa parisen viikkoa sitten.

Islantilainen voittaa aina kertoo
Satun sopeutumisesta, sen vaikeudesta ja helppoudesta
tänne sateiselle mutta oi niin mystiselle saarelle
sekä Islannin ja Suomen kulttuurieroista
ihan näin arkisessa elämässäkin.

Kirjan kautta pääsee myös kurkistamaan
Islannin historiaan, talouselämään ja kulttuurin taustoihin
useiden Satun tekemien haastattelujen kautta, alkaen
presidentti Vigdis Finnbogadóttirista.
Vigdistä jo kauan fanittaneena,
tunnustan samantein, että kyllä kateeksi käy.

Luin kirjan yhdellä istumalla,
samana iltana kun sen käsiini sain.
Vaikka teema ja osa henkilöistäkin ovat tuttuja minulle,
(näkyi siellä omakin naama yllättäen ;) )
on kirjan parasta antia Satun hauska kerronta pienistä mutta
merkityksellisistä tapahtumista,
joihin uuteen maahan muuttava voi törmätä.

Ja nyt niihin ilouutisiin.
Nimittäin, yksi kappale Satun, oi parasta,
niin koukuttavaa kirjaa lähtee nyt jakoon
yhdelle onnelliselle kommentoijalle.
Pyydämpä Satulta vielä voittajalle
omistuskirjoituksenkin. 

Arvonta on voimassa viikon verran ja
ensi perjantaina 24.4. julkistetaan voittaja!

Ja jos et jaksa odottaa arvonnan loppumista,
kirjan voi ostaa myös täältä ;)

40 kommenttia:

  1. Minä mukana arvonnassa! Maahiset tietyömaalla kuulosti houkuttelevalta.😊😃

    VastaaPoista
  2. Pikaisesti Islannissa pyrähtäneenä ja Sadun juttuja lueskelleena halajaisin lisää, mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Tulisi kirja ihan työtarpeeseenkin ja Satun tyyline tuntien voi olla varma, että lukemisen arvoinen kirja on. Jos ei onni ole myötä, niin ei kuin Suomi-kauppaan ostoksille :)
    Marjakaisa

    VastaaPoista
  4. Minä minä minä! :D Minäkin osallistun arvontaan :D

    -Mila

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan arvontaan! Hyvä mainospuhe, ehdottomasti lukulistalle!

    VastaaPoista
  7. Mukana! Islanti on vallan mielenkiintoinen ilmiö!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Luen Sadun blogia ja tykkään hänen tyylistään kirjoittaa. Uskon heti että kirja tulee luettua yhdessä illassa! Mukana olen arvonnassa!

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa! Saagojen saari kiinnostaa!

    VastaaPoista
  10. Tätä kirjaa on vaan kehuttu ihan joka paikassa ... Ehdottomasti haluan oman kappaleen ... ;o)

    VastaaPoista
  11. Tämä kirja kiinnostaisi ja toivottavasti herättäisi myös uinuvan lukuintoni ;-) ~Liisu

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti mukana, Islanti on ollut matkahaaveena jo pikkutytöstä saakka. Vielä täytyy fiilistellä pelkästään kuvien ja kirjojen kautta, mutta toivottavasti matka joskus tulevaisuudessa toteutuu! :)

    VastaaPoista
  13. Ilolla mukana! Kerran Islannissa käyneenä olen aivan hurahtanut koko maahan, kieleen ja kulttuuriin.

    VastaaPoista
  14. Ihanan kuuloinen kirja! Tällaiselle lukutoukalle oisi ihana ylläri! Mukana :)

    VastaaPoista
  15. Kiehtova maa ja kirja. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Islanti on aina kiehtonut. Mukana!

    VastaaPoista
  17. Mukana :)
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tää olis aivan ihana saada! Vielä omistuskirjoituksella! Oh, haluan :)

    VastaaPoista
  19. Kiinnostaa, oi kiinnostaa!

    san--i@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Lukaisin jo ahneuksissani e-kirjana, mutta tuo on saatava hyllyyn, kunniapaikalle! Loistava kirja, oi parasta ;)

    VastaaPoista
  21. Lukaisin jo ahneuksissani e-kirjana, mutta tuo on saatava hyllyyn, kunniapaikalle! Loistava kirja, oi parasta ;)

    VastaaPoista
  22. Mukana ehdottomasti, kiinnostaisi kovasti :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Tottakai mukaan :) t. Päivi

    VastaaPoista
  26. Ihana arvonta - voikun onnetar suosisi! mamaelf(at)sarifu.com

    -Johanna-

    VastaaPoista
  27. Jos vielä ehtii, niin mukana!
    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana jos vielä kerkeää! :)
    kowy@suomi24.fi

    VastaaPoista

Vai mitä sanot?