14. tammikuuta 2014

Sohvan nurkka


Sekalaisia sohvan nurkasta.
Kuvia siis.

Kurkussa joulusta asti kiusannut
kaktus sai erävoiton
ja vei minut sohvan nurkkaan
jo aamupäivästä.
Loppui veto.
Tällä erää.

Mutta.
Kyllähän siellä
sohvan nurkassakin
voi puuhailla kaikenlaista.

Työn alle pääsi
taas pienemmän
minttu neuletakki.
Ja arvonnan
yllärilahjapussukkakin
sai viimeiset silauksensa.

Nyt täytyy jättää
molemmat sikseen.
Ja tyytyä pitämään
teekuppia kädessä.

Poikasen paprika
näyttää yhtä nuutuneelta
kuin minä.
Pitkän pimeän jäljiltä.
Kunhan nyt jaksaisi
vielä pari kuukautta
hengissä.

Paprika siis.
Minä aion olla jo huomenna
jalkeilla.

Mutta silti mietityttää. 
Tuleekose kevät
koskaan?
Tuleehan?

14 kommenttia:

  1. Apuva, aivan ihanaa tuo pussukan kangas, mistä olet hankkinut? Must have! :) Pikaista paranemista sinne, täällä huushollissa on myös yksi pikku potilas. Kummasti kyllä lapsilla aina virtaa riittää vaikka kipeitä olisikin, toista se on vanhemmilla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo kangas on niin <3 Ostin sen etsy.comista, oisko ollut fabricshoppe kaupan nimi. Voin tarkistaa sinulle tarkemmin :) Kiitos, teetä ja vitamiineja vetelen täällä vuorotellen. Huomenna aion todellakin päästä taas jalkeille! ;)

      Poista
  2. Hyvä on osata rauhassa olla siellä sohvan nurkassa ja häätää flunssat. Meillä samaa vaivaa ollut,nyt paranemaan päin. Kyllä se kevät sieltä tulee,aurinko antoi tänään lupauksen!
    Ja hei todella kauniita kuvia olet taas ottanut,i like!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät!!! Niin odotan sitä :D Luulin jo välttäneeni tämän flunssan kun olen ottanut hurjasti d-vitskua koko talven, mutta ei, saihan se sitten minutkin. Ja kiitos, pitihän se sohvan nurkassakin kameran kanssa näpsiä ;)

      Poista
  3. Pussukka on super hieno, aivan niinkuin edeltäjänsäkin. :)

    Tuo viherkasvi tuo kivasti kevään tunnelman näihin kuviin.

    Ihania purnukoita. Ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Isompi pojista pisti keväällä paprikan itämään päiväkodissa. Nyt se on jo noin iso, toivon todellakin että se selviää kevääseen ja tekisi muutaman paprikan. On sitä niin antaumuksella hoidettu :D

      Poista
  4. Onpa kotoisan näköinen nurkkaus. Ja kevät tulee kyllä. Me tosin nautitaan vielä talvesta, kun sitä lunta vihdoin tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi se lumi valaisee kivasti, meillä lumet suli ja nyt on tosi liukasta ja jäistä vain. Mutta valoa kaipaan. Valoa!

      Poista
  5. Vaikuttaa aikamoisen kivalta sohvan nurkalta! Harmi, että joudut "nauttimaan" siitä flunssan kourissa. Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eiköhän tämä lähde kunnon vitamiiniövereillä ja levolla. Mukavaa talvea sinnepäin!

      Poista
  6. Voi kuule tuleehan se kevät...ikkunan takana paistaa aurinko ja on jo selvästi kevään tuntua....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole kyllä yhtään kevään tuntua. Kylmä viima ja jäistä. Ja hiukkasen yli 5 tuntia päivänvaloa päivässä. Mutta mutta. Kyllä se siitä. Lämpenee ja valo lisääntyy. :)

      Poista

Vai mitä sanot?