9. kesäkuuta 2013

Terapiakoukutus



Pienin aloitti tarhassa
tällä viikolla.
Kylläpä oli.
Rankka.
Viikko.
Lähinnä äidille.

Miten sitä
unohtaakaan.
Sen alun
vaikeuden.
Jättää pieni
itkemään
toisten huomaan.
Vaikka tietää
että itku loppuu
yhtä nopeaan
kuin alkaakin.

Minun piti
tehdä vaikka mitä.
Näinä päivien
vapaina tunteina.
Mutta eihän
sitä osannut keskittyä.
Pyöri vain
ympyrää
ja murehti.

Koukuttelin sitten
siinä itseäni
rauhotellakseni.
Uuden neulatyynyn.
Se kun tuli
sopivan helposti
ja ajattelematta.

Jospa se ensi viikko.
Helpompi.

Se laatikosto
muuten.
Saa pysyä
puun värisenä.

Ainakin vielä.
...

2 kommenttia:

  1. Voisun!

    Niin fiilaan - on se rankkaa.
    Turha sanoa että kyllä se napanuora alkaa joustaa ajan kanssa.

    Oot <3 mama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. huolehtimista. Tämä Mamana olo. <3<3

      Poista

Vai mitä sanot?