Siitä, että on avaraa ja
selkeää.
Ettei tarvitse raivata tilaa
joka kerta kun
haluaa tehdä jotain
pöydän ääressä.
Tai ettei tarvitse
varoa askeliaan,
kun lattia on miinoitettu legoilla
tai muilla ihanan terävillä
pienillä tavaroilla.
Tämähän on tietysti
pelkkää toiveajattelua
kodissa, jossa asustaa
kaksi pientä sotkijaa
ja yksi iso, joka unohtelee
tavaroitaan minne sattuu.
Keskityn siis
muihin asioihin.
Yksityiskohtiin.
Pieniin juttuihin,
asioihin,
jotka piristää
kun ympärillä velloo
kaaos.
Kuten ovikellon
uuteen raidalliseen
lookkiin.
Se kun sijaitsee
melkein keskellä
seinää.
Ettei sitä voi
edes piilottaa.
Tai häivyttää.
Se sattuu silmään.
Aina.
Kun ohi kävelee.
Onneksi.
Raidat pelastaa
tilanteen.
Aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vai mitä sanot?